keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Sori...

En ole muistanut oikeammin, että mul on tällainenkin olemassa... Kuiteskin, mie lähetän nyt näin joulunaikaan sopivan, huumoripitoisen runon/lorun. Anteeksi nyt hieman, ja lupaan olla aktiivisempi Juudaimee-blogin kanssa...

Hieman erilainen joulustoori

Joulu on taas lähes jo ovella
Oletko sä ihan vielä valmiina
Mokat tyhmät pilasivat jo jouluni
Siis kerron tässä  nyt tarinani

Joulun muistin vasta aatonaattona
Ja senkin otin vielä juhannuksena
Jo kokkoa polttelemassa olin
Kun naapuri paikalle soitti poliisin

Kinkku myöhässä tuli ostettua
Enkä saanut sitä paistettua
Valmistus siis meni poskelleen
Jouti kinkkuparka roskikseen

Kuusipuuta rakentelin
Aitoa tunteja etsiskelin
Mutten sellaista löytänyt
Olen muovikuuseen tyytynyt

Lahjan jako pieleen mennä ei voi
Mutta joululaulut silti sen soi
Levysoitin lauluista kärähti
Ja palohälytin soimaan pärähti

Palokunta viimeisen niitin toi
Kun poliisilaitoksella lunta loi
Mä turhaan siinä odotteli,
Kun kunta ohitse körötteli

Ei pahempaa joulua minulla ollut
Ja kaipa ei ole sinullekaan tullut
Mut, hyviä jouluja vain kaikille,
Ei toi oikeasti tapahtunutkaan meikälle


Näissä merkeissä siis Jite päättää siis blogin, tehden uudenvuodenlupauksen jo etukäteen, ja lupaa kirjoitella tänne aktiivisemmin. Ciao!

tiistai 13. lokakuuta 2009

Tsuki lähestyy!!!

Eli Tsukicon on tänä viikonloppuna. Tähän hätään olisi kai syytä pistää ennakko-odotuksia tälle blogille.

Eli ensimmäinen conini tiedossa. Olen intoa täynnä. Artistit, jotka ovat siellä eivät sano minulle mitään, mutta kyllä on aikaa tutustua niihin :) Olen katsonut ohjelmaa, ja siellä on "Pakko nähdä"-kategoriaa Kigurumi-agility. Kuulostaa hauskalta, kun ihmiset juokevat kigupuvuissa tai puvun omaavan kanssa esterataa. Eli sieltä minut voi bongata lauantaina katsojien joukosta. Itse en siis oikein uskalla mennä moiseen touhuun mukaan. D:

Muita ohjelmia, jotka haluan ehdottomasti nähdä on paneelikeskustelu J-doramasta eli japanilaisesta saippuaoopperasta ja luento paraparan historiasta lauantaina.

En oikein muuten tiedä ohjelmistostani mitään, kuin että todennäköisesti huinin Jrock-karaokessa suurimman osan ajasta, kun käyttörahaa en juurikaan saa kuin maksimissaan jotain 30-40 euroa.

Toinen cosseista on peruttu, syynä liian laikullinen kangas eikä tässä vaiheessa ehdi enää vaihtaa hahmoa... Mutta, jos törmäät muhun, olettaen, että tunnistat, saa tulla halimaan!!! Nähdään conissa!

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Ihmissuhdesoppa

Okei, koulut ovat ainakin omalta osalta jatkuneet viikon ajan. Siinä on tullut tutustuttua uusiin ihmisiin ja saanut lisää detaljeja niistä, jotka ovat valmiiksi tuttuja. Oma luokkani on omasta mielestäni kategoriaa "Aargh! Jos olisin tiennyt tämän, olisin mieluummin mennyt lukioon". Siis ihan oikeasti. Anyway, osa porukasta on ihan mukavaa.

Luokassani on jostain kumman syystä poika:tyttösuhde 1:3, mahtaisikohan johtua siitä, että ala on Catering-linja, joka vain yleensä sattuu juuri tyttöjä kiinnostamaan. No, nuorista neideistä vain puolet ovat omasta mielestäni ärsyttäviä.

Ei siinä vielä mitään, mutta lisää soppaan yksi ihminen, joka tuntee sinut jo entuudestaan ja sattuu olemaan saman luokan häirikkö (=en haluaisi tuntea), rinnakkaisluokkalainen ala-asteelta, joka tuntuu olevan sinulle vihainen jostain vuonna miekka ja kilpikonna tapahtuneesta vahingosta, jonka yksityiskohdista en oikeammin ole varma ja ainoa omasta mielestäni söpö tyttö luokassa, joka jostain kumman syystä nauttii kiusaamisestani ja uskoakseni asia on toisin päinkin. Ja näiden kanssa pitäisi sitten kai opiskella seuraavat kolme vuotta... Mitenköhän mahdan selvitä?

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Mennään metsään, pöljää me seurataan...

Olin viime viikonloppuna kesäleirillä. Kesäleirillä, joka oli "hieman" poikkeuksellinen. Leirinjohtaja sössi lähes kaiken, mihin osallistui ohjaamisessa. Lisäksi, ohjelma oli suunnattu pikkulapsille, vaikka kyseessä oli perheleiri, jossa sattui olemaan yli puolet lapsista/nuorista yli 11-vuotiaita. Sitten, leirikisan palkinnot oli sarjasta leluautoja ja saippuakuplia. Onko muka paikalla lähinnä 2- ja 4-vuotiaita?!? Vielä kaiken huipuksi, ne olivat sekundalaatua. Ai niin, siellä myös oli askarteluvälineitä, jotka hajosivat heti.

Ei vielä niissä mitään, mutta kyseinen leiri sattui olemaan oman seurakuntani järjestämä, joten oli pakko taikoa mukaan myös nk. "Jumalanpalvelus". Kaksi asiaa: Ensinnäkin, en ole uskonhörhö, joka haluaa julistaa kaikkivaltiasta 24/7. Toiseksi, kyseinen jumis oli surkein kaikkien leirijumalanpalvelus. Kaikki tärkeimmät osat siitä oli sivuutettu, paitsi ehtoollinen, joka tarjoiltiin myös sylivauvoille ja viini muovimukista.

Ei se leiri loppujen lopuksi ollut huonoin kokemukseni koskaan. Tapasin pari uutta ihmistä, joista toinen on itseäni pari vuotta vanhempi poika, joka on innostunut animenvahtaaja. Ja se toinen... En kirjoita hänestä tällä erää oikeammin.

Lukijat