keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Sori...

En ole muistanut oikeammin, että mul on tällainenkin olemassa... Kuiteskin, mie lähetän nyt näin joulunaikaan sopivan, huumoripitoisen runon/lorun. Anteeksi nyt hieman, ja lupaan olla aktiivisempi Juudaimee-blogin kanssa...

Hieman erilainen joulustoori

Joulu on taas lähes jo ovella
Oletko sä ihan vielä valmiina
Mokat tyhmät pilasivat jo jouluni
Siis kerron tässä  nyt tarinani

Joulun muistin vasta aatonaattona
Ja senkin otin vielä juhannuksena
Jo kokkoa polttelemassa olin
Kun naapuri paikalle soitti poliisin

Kinkku myöhässä tuli ostettua
Enkä saanut sitä paistettua
Valmistus siis meni poskelleen
Jouti kinkkuparka roskikseen

Kuusipuuta rakentelin
Aitoa tunteja etsiskelin
Mutten sellaista löytänyt
Olen muovikuuseen tyytynyt

Lahjan jako pieleen mennä ei voi
Mutta joululaulut silti sen soi
Levysoitin lauluista kärähti
Ja palohälytin soimaan pärähti

Palokunta viimeisen niitin toi
Kun poliisilaitoksella lunta loi
Mä turhaan siinä odotteli,
Kun kunta ohitse körötteli

Ei pahempaa joulua minulla ollut
Ja kaipa ei ole sinullekaan tullut
Mut, hyviä jouluja vain kaikille,
Ei toi oikeasti tapahtunutkaan meikälle


Näissä merkeissä siis Jite päättää siis blogin, tehden uudenvuodenlupauksen jo etukäteen, ja lupaa kirjoitella tänne aktiivisemmin. Ciao!

Lukijat